Pateettinen patriootti

Ei lähtenyt blogikirjoittelu niin villisti alkuun, kuin kuvittelin. Mut eipä ole kannattanut kirjoitella mitään tyhjänpäiväisiä. Toisaalta on ollut niin paljon ajateltavaa, ettei ole meinannut nukutuksi saada. Mutta on ihnottavaa vaan valittaa, joten pähkinänkuoressa: koulu, koulu ja koulu.

Nyt on mennyt viikonloppu oikein mukavissa merkeissä, perjantaina pitkästä aikaa kullan kanssa kaupungilla juhlimassa, lauantai pidettiin ihan lepopäivänä ja käytiin vähän shoppailemassa, levyjä on tullut hankittua kaikenkaikkiaan viikon sisällä 9kpl yhteensä 15 eurolla. Jee! On myös ollut vähän pakko käydä kiertelemässä kaupoilla ja kaupungilla nostattelemassa joulumieltä, kun se nyt näyttää vielä nukkuvan jossain mielen sopukoissa. Parit joululahjat sentään tullut jo hankittua. Ainiin, kuuntelin myös kerran Raskasta Joulua ja Raskaampaa Joulua levyt läpi, normaalisti kun ne on minulla soinut marraskuusta saakka. Hellittäisi nyt vaan enin stressi, että voisi täysin rinnoin keskittyä olennaiseen.

Tänään tuli siis pakottava tarve kirjoittaa, koska itsenäisyyspäivä pani ajattelemaan jälleen kerran. Sitä rupeaa kummasti aivot raksuttamaan, kun tekee omiaan, eli jossain karjalanpaistin valmistamisen ja siivoamisen välissä. On etuoikeus, että meillä on kaikenlaista mitä joillain ei ole. Siihen voi kiteyttää kaikki kliseiset lausahdukset mitä kuulee. Yksi asia minua vaan ahdistaa. Jos menee väärässä kohtaa mainitsemaan, että on patriootti, isänmaallinen, leimataan melkein välittömästi skinariksi tms. Minä nyt vain satun olemaan pirun ylpeä siitä, että olen suomalainen. Minusta se on loistavaa. Ostan mieluummin tavaran missä on avainlippu, menisin armeijaan jos voisin (voin suoraan sanoa, ettei kantti kestäisi). Arvostan Suomea ja melkein kaikkea siihen liittyvää. Pointti tässä on siis nyt se, että toivon, että voisi sanoa olevansa ylpeästi suomalainen, muulloinkin kuin itsenäisyyspäivänä. En nyt saa kaikkia ajatuksiani fiksusti jäsenneltyä, mutta toivottavasti ymmärtänet mitä tarkoitan.

Mutta juu, täällä mansen rajamailla joulun odottelu jatkuu, tälläkertaa tosiaan lumisemmissa merkeissä kuin viimeksi. Joulukorttivalmistelut olenkin jo aloittanut, kuvaa en vaan keskeneräisistä näytä. Seuraavalla kerralla sitten valmiit kortit ja ensimmäiset pakettiaskartelut kuvina. Ja kyllä, joululahjapakettien askartelu on minulle melkein yhtä tärkeää, kuin itse lahja. On ihanaa antaa kaunis paketti, minkä tekemiseen on nähnyt vaivaa.

Ooooh, saunaan kun vielä pääsisi!

Aloittelua

Aloitan siis oman blogin. Ullan inspiroimana rupesin miettimään, josko saisin kyhättyä jonkinlaista juttua omista tekemisistäni. Olinkin miettinyt, että miten saisin projektejani esille, kun olen esimerkiksi Irc-galleriaan tosi kyllästynyt. Tarkoituksenani siis laittaa tänne selostuksia ja kuvia ompelu- ja muista puuhauksista, isoista ja pienemmistä. Ohessa pidän myös päiväkirjaa muista kuulumisistani, ainakin puolentoista vuoden tauon jälkeen.

Luin aikoinani muistaakseni Ihanitse-foorumilta oman mallinuken tekemisestä. Sain sieltä innoituksen kokeilla tehdmä moinen itse. Homma sinänsä on aika yksinkertainen, alkuun tarvitaan ilmastointiteippiä, vanha t-paita ja sakset. Sain ystäväni Lauran apuun nuken tekemisen ekaan vaiheeseen. Eli seisoin keskellä olohuonettani, vanha paita päällä, kun Laura rupesi kiertämään teippiä ympärilleni. Noin yhtä tuntia ja lukuisia teippikerroksia myöhemmin ylläni oli hopeanharmaa muovikorsetti. Siltä se kyllä tuntuikin, melkein koko 50m rulla siihen kului! Laura sitten leikkasi koko komeuden takaa varovasti auki, riisuin sen päältäni ja teippasimme selän uudelleen kiinni. Täytimme nuken sanomalehdellä, mut myöhemmin olisi tarkoitus täyttää se vaahtomuovilla, että siitä tulee tukevampi. Tarkoituksemme oli ottaa teippauksen eri vaiheista valokuvia, mutta innostuksissamme unohdimme koko homman. Tässä siis nukke ensimmäisen vaiheen jälkeen:





Seuraava vaihe on päällystää nukke levyvanulla, mutta se jää ensi kuulle, kun on varaa hankkia sitä vanua. Toisaalta joulukuussa on muitakin projekteja mitkä vaativat huomiota enemmän, kuin tuo sovitusnukke. Mistä saankin aasinsillan siihen, etten ole saanu minkäänlaista ideaa tai inspiraatiota tehdä joulukortteja. Etenkin nyt kun lumet sulivat pois. Tekisi mieli jo jouluilla, mut ei oo yhtään fiilistä ilman lunta. Valot kylläkin ähelsin jo ikkunaan. Oli pakko saada jotain tekemistä, kun ulos ei saa taudissa mennä, mutta on paikat jo niin hajalla makaamisesta.

Toivoin että voisin kirjoittaa jotain omista tukkaproggiksistani, muttei ole mitään uutta tulossa, eikä vanhoista ole mitään erityistä kirjoitettavaa. Olen kylläkin jonkin aikaa palanut halusta levittää kaikki hiuslisäkkeet yhtä isoa värikästä yhteiskuvaa varten. Ehkä teen sen joskus myöhemmin. Haluisin vaan niin ostaa lisää villaa uusia rastoja varten. Tällähetkellä toivelistalla on oranssit ja vaaleansiniset rastat. SINISET, minä joka olen vannoutunut sinisen vihaaja. Kyllä. Mutta tämä ihastuminen johtuu ainoastaan siitä, että löysin kirpparilta alkusyksyllä aivan ihanan vaaleansinisen karvatakin. Se on oikein semmonen mahtiysärireivitakki. Eikä sitä perus teinikarvaa, vaan pehmeää meleerattua laadukasta karvaa.

Voisin sepittää hirveät määrät mitä olen suunnitellut tekeväni, mutta ehkä se on parempi kirjoittaa siitä, mitä on oikeasti saanut aikaan. Ihan hyvinhän tämä kirjoittaminen näyttää minultakin sujuvan, lukihäröstä huolimatta. Seuraavan kerran bloggailenkin luultavasti joulukorttien merkeissä ja toivottavasti lumisemmissa tunnelmissa. Until then, xoxoxo!


Tämän hetken biisi: Jay Z & Alicia Keys - Empire State Of Mind